Päähenkilö on eläkkeellä oleva poliisi Dave Gurney, jonka vanha ystävä collegeajoilta saa kirjeen: ajattele jotain lukua välillä 0-1000. Toisessa kirjeessä on sisällä juuri tämä luku. Tästä Gurney tempaistaan mukaan ratkomaan mahdottomalta vaikuttavaa arvoitusta toisella puolellaan juonikas murhaaja. Arvoituksellisia uhkauskirjeitä, merkillisiä johtolankoja ja outoja yhteensattumia riittää Gurneyn pähkäiltäväksi, kunnes lopuksi hän on itsekin murhaajan tähtäimessä.
Verdonin Numeropelin paras puoli on nimenomaan sen älykkäät mysteerit. Lukijalla on täydet mahdollisuudet pohtia tapausta aivan kuten Gurneykin, sillä lukijaa pidetään koko ajan selvillä yksityiskohdista. Tätä itse pidin suuressa arvossa, sillä juuri se älykäs puoli kiehtoo minua dekkareissa (tai tämä taitaa oikeastaan olla trilleri). Numeropeli oli virkistävä poikkeus, sillä useimmissa kirjoissa kirjailija pimittää tietoja joskus turhankin paljon, jotta loppuratkaisu varmasti säilyisi yllätyksenä. (Täytyy kehuskella; arvasin niiden jalanjälkien salaisuuden!)
Jännitystä Verdon ei mielestäni ole onnistunut kirjaan luomaan, mistä olin yllättynyt, sillä monet ennakkoon lukemani tekstit mainostivat kirjaa huippujännittäväksi. Ehkä se johtuu päähenkilön pohdiskelevasta ja rauhallisen analysoivasta otteesta. Ei se kuitenkaan kauheasti haitannut, ihan mukavaa lukea dekkaria välillä pelkäämättä henkensä edestä. Rasittavaa oli kuitenkin se, että melkein kaikki kirjan henkilöt kuvattiin kovin negatiivisina ja kyynisinä, ja Gurneyn ja hänen vaimonsa keskustelu alkoi käydä jo raskaaksi luettavaksi, kun normaalia keskustelua ei tuntunut olevan lainkaan. Kehitystä ei henkilöissä oikeastaan tapahtunut, mutta toisaalta ovi jatko-osille jäi selkeästi auki.
Jos siis haluaa keskittyä mysteerien pohdiskeluun, Verdonin Numeropeli on oiva valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti